Mukaan Fisuun

Fisu-verkosto on avoin kunnille ja niiden sidosryhmille

Fisu-verkosto on tarkoitettu kunnille, jotka haluavat edistää kestävien ratkaisujen käyttöönottoa kansallisina edelläkävijöinä.

Verkostossa on 11 kuntaa: Forssa, Hyvinkää, Ii, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Riihimäki, Turku ja Vaasa. Tulevina vuosina verkostoon otetaan mahdollisesti uusia kuntia, mikäli ne täyttävät verkostoon liittymisen edellytykset. Lähivuosien aikana kumppaneiksi otetaan myös kuntien alueella toimivia yrityksiä ja yhteisöjä.

Fisu-verkostoon liittymisen edellytykset

Kunta on valtuuston päätöksellä sitoutunut Fisu-verkoston yhteisiin resurssiviisaustavoitteisiin - ei päästöjä, ei jätettä, ei ylikulutusta - ja pyrkii  saavuttamaan ne viimeistään vuoteen 2050 mennessä.

Kunta on valtuuston päätöksellä sitoutunut määrittämään keskipitkän aikavälin päästövähennys- ja jätteenkierrätystavoitteet (esim. vuodelle 2020 ja 2030). Välitavoitteet määritellään kahden vuoden sisällä jäseneksi liittymisestä.

Työpaikkoja, elinvoimaisuutta, kestävää hyvinvointia

Tavoitteiden saavuttamiseksi kunnan tulee tehdä seuraavat toimenpiteet, joilla vahvistetaan edellytyksiä luoda työpaikkoja, elinvoimaisuutta ja kestävää hyvinvointia:

  • Kunta huomioi resurssiviisaustavoitteet ja -toimenpiteet osana päätöksentekoa ja johtamista.
  • Kunta laatii pitkän aikavälin tiekartan ja toimintasuunnitelman, joka tarkistetaan ja päivitetään tarvittavin aikavälein suunnitelman mukaisesti. 
  • Kunta integroi tiekartan kunnan/seudun pitkän aikavälin kehitystä ohjaaviin julkilausumiin, kuten strategiaan.
  • Kunta budjetoi valitsemilleen resurssiviisaille kärkihankkeille rahoitusta.
  • Kunta seuraa toimintasuunnitelman toimeenpanoa osana vuosittaisia talousarvioita.
  • Kunta viestii työn edistymisestä ja eri yhteisöjen osallisuusmahdollisuuksista julkisesti.
  • Kunta nimeää työtä koordinoivat yhdyshenkilöt ja tärkeimmistä hallinnonaloista muodostuvan työryhmän.

Kunta sitoutuu olemaan mukana Fisu-verkoston toiminnassa. Kunnan Fisu-yhdyshenkilö toimii tiedonvälittäjänä ja vuorovaikutuksessa verkostoa koordinoivan palvelukeskuksen kanssa.

Mukaan Fisu-verkostoon

Tällä hetkellä Fisu-verkostoon ei oteta uusia kuntia. Lähivuosien aikana verkostoa saatetaan kasvattaa. Mikäli kuntasi on kiinnostunut verkostoon liittymisestä, ota yhteys Palvelukeskukseen.

Verkoston kunnilta edellytetään valtuustotason ja kunnan johdon sitoutumista verkoston tavoitteisiin ja suunnitelmalliseen toimintaan niiden toteuttamiseksi sekä osoitus siitä, että kunta on jo omilla toimillaan vähentänyt päästöjä ja materiaalien kulutusta. Uudet jäsenet hyväksyy neuvottelukunta.

Ennen hakeutumistaan verkostoon kunta voi halutessaan tilata ostopalveluna alustavan arvioinnin kunnan nykytilasta ja tarvittavasta toimenpiteistä keskipitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kunnilta edellytetään tarvittavien henkilöresurssien osoittamista muutosprosessin läpiviemiseksi. Fisu-verkostossa on myös kunnan asukaslukuun suhteutettu jäsenmaksu.

Neuvottelukunta

Fisu-verkoston toimintaa ohjaa yhteistyökumppaneista muodostuva neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina Sitra, Motiva, SYKE, Kuntaliitto, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä verkostokuntien edustajat.

 

 

 

Julkaistu 4.6.2015 klo 12.30, päivitetty 5.9.2018 klo 10.26