Tiekartat ja työkalut

Viittä kaistaa resurssiviisauteen

Ensimmäiset neljä Fisu-kaupunkia (Forssa, Jyväskylä, Lappeenranta, Turku) hahmottelivat keväällä 2015 yhdessä Sitran kanssa tiekartat resurssiviisauteen. Vuonna 2016 liittyneiden uusien Fisu-kuntien (Ii, Kuopio, Lahti, Vaasa) tiekartat työstetään vuoden 2016 loppuun mennessä. Tiekartat koostuvat viidestä kaistasta, joiden tavoitteet ja toimenpiteet tukevat toisiaan.

Kaupungit jatkavat työtä yhteistyössä palvelukeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on yhdessä ideoida toimenpiteitä ja pohtia, millä tavalla toimenpiteet viedään osaksi kunnan päätöksentekoa ja toimintaa. Osana toimeenpanoa kukin kunta nimeää resurssiviisauden kärkihankkeet.

Kaupunkien tietä kohti jätteetöntä ja päästötöntä yhdyskuntaa seurataan yhtenäisillä mittareilla ja vertailutiedolla. Tiekartat täsmentyvät ja konkretisoituvat työn edetessä ja kunkin kunnan omien vahvuuksien ja keinojen mukaisesti. Esimerkiksi Lappeenranta on halunnut tarkentaa tiekarttaansa hiilineutraalisuuteen:

Fisu-kaupunkien tiekartat resurssiviisauteen

Sitra on laatinut oppaan tiekarttatyöskentelyyn. Kunnat voivat soveltaa menetelmää luovasti ja omat erityispiirteensä huomioiden.

Forssa
 

 

Jyväskylä
 

 

Lappeenranta
 

 

Turku
 

Julkaistu 26.8.2015 klo 16.07, päivitetty 11.4.2016 klo 9.41