Ajankohtaista

UUTISET RSS

Tiilikainen 200

Ministeri Kimmo Tiilikainen nosti FISU-verkoston esiin Brysselissä

12.10.2017
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen nosti FISU-verkoston esiin yhtenä esimerkkinä kiertotaloutta edistävistä toimijoista eilen järjestetyssä Sitran kiertotaloutta käsittelevässä seminaarissa Brysselissä. Ministeri Tiilikainen korosti erityisesti kaupunkien ja kokeilijoina.
Onnea Ii 200

Iin kunnalle merkittävä RegioStars-kilpailun voitto parhaasta aluekehityshankkeesta

12.10.2017
Iin kunta on voittanut merkittävän The RegioStars -palkinnon EU:n parhaasta aluekehityshankkeesta. Kilpailuun osallistui 20 EU-maata 103:lla ehdokkaalla. Finaaliin valittiin 24 hanketta eri puolilta Eurooppaa.

Uusia FISU-kuntia haetaan

15.9.2017
Fisu (Finnish Sustainable Communities) on edelläkävijäkuntien verkosto, joka tavoittelee hiilineutraalisuutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä. Verkoston jäseneksi otetaan mukaan kaksi uutta kuntaa marraskuun lopussa 2017. Haku on päättynyt 16.10.2017.

BLOGIT RSS

Lari Rajantie 200 px

Lari Rajantie: Luonnonvarojen viisaasta käytöstä Suomen uusi menestystekijä

13.8.2015
Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää. Se merkitsee päivää, jolloin ihmiskunta on kuluttanut kaikki ne uusiutuvat luonnonvarat, jotka maapallo pystyy tuottamaan koko vuoden aikana. Loppuvuoden kulutamme maapallon pääomaa, kykyä tuottaa luonnonvaroja ja hyvinvointia tulevaisuudessa.
Blogi_Jyri_166 px

Jyri Seppälä: Suomi Oy - pieni maa, suuret mahdollisuudet

3.7.2015
Suomi Oy on vasta myöhään havahtunut siihen, etteivät tulevaisuuden menestyksen avaimet löydy menneisyydestä. Puhtaiden ratkaisujen maailmanmarkkinoiden kasvupotentiaali on tiedostettu eikä kyse ole enää heikoista signaaleista.