Kuntaliiton blogi: Kuntien ilmastotyö, tiedolla johtaminen ja kuntatalous
Blogit 6.10.2023
Kunnilla on keskeinen rooli Euroopan unionin ja valtion ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Ilmastotyö ja vihreä siirtymä merkitsevät kunnissa palvelutuotannon ja toimintatapojen uudistamista, mikä näkyy myös kuntataloudessa ja talousjohtamisessa. EUsta tulevia ilmastovelvoitteita pannaan toimeen pitkälti kunnissa. Kuntien vastuulle kuuluvaan rakennettuun ympäristöön kohdistuu kunnianhimoisia tavoitteita, joilla on myös mittavia talousvaikutuksia.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja ilmastotyön painopisteet vaihtelevat kunnittain. Kokonaisuuden vaikuttavuuden arviointiin läpi taloussuunnitteluprosessin tarvitaan resurssien arviointia, seurannan kehittämistä, relevantin tiedon lähteitä sekä sopivia mittareita johtamisen eri tasoille. Mahdollisia hyviä käytäntöjä kunnan yleisessä johtamisessa tehtävässä ennakkoarvioinnissa kannattaa hyödyntää.
Lue koko blogikirjoitus Kuntaliiton verkkosivuilta:
Kuntien ilmastotyö, tiedolla johtaminen ja kuntatalous(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)