
Kymmenen vuotta kunnianhimoista resurssiviisautta – juhlat Jyväskylässä syyskuussa
Uutiset 2.9.2025
Fisu-verkosto täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Vuosikymmenen aikana verkosto on kasvanut kunnianhimoiseksi edelläkävijöiden yhteisöksi. Verkostoon kuuluvissa kunnissa tehdään konkreettista työtä päästöttömyyden, jätteettömyyden ja kestävän kulutuksen eteen.
“On ollut etuoikeus seurata läheltä, kuinka Fisu-verkosto on kasvanut kokeiluhankkeesta kansalliseksi edelläkävijäverkostoksi. Kymmenessä vuodessa kunnissa on otettu valtavia askelia kohti resurssiviisasta, kestävää arkea – ja työ jatkuu yhä määrätietoisesti”, toteaa johtava asiantuntija Okariina Rauta Motivasta.
Juhlavuoden kunniaksi on koottu esitys, joka avaa tarkemmin verkoston matkaa, vaikuttavimpia toimenpiteitä sekä mukana olevien kuntien kokemuksia. Esityksessä pääset tutustumaan myös siihen, miten Fisu-verkosto linkittyy kansallisiin ja kansainvälisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.
”Fisu-verkoston vahvuus on ollut kunnianhimo yhdistettynä yhteistyöhön. Kunnat ovat osoittaneet, että resurssiviisaus ei ole vain pelkkiä strategioita, vaan konkreettisia tekoja, jotka parantavat asukkaiden arkea ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. On hienoa nähdä, miten yhteinen työ kantaa hedelmää – ja tämä on vasta alku”, korostaa Fisu-neuvottelukunnan puheenjohtaja Risto Veivo.
Resurssiviisaus ei synny yksin – Fisu-verkostossa kunnianhimoinen kestävyystyö pohjautuu vahvasti yhteistyöhön. Verkoston kunnissa tehdään työtä yhdessä eri toimijoiden kanssa: yritykset, oppilaitokset, järjestöt ja asukkaat ovat osa ratkaisuja. Yhteistyö vahvistaa paikallista sitoutumista, tuo uusia toimintamalleja ja tukee vaikuttavien ratkaisujen jalkauttamista.
Juhlatilaisuus kokoaa joukot verkoston synnyinkaupunkiin
Fisu-verkosto juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan Jyväskylässä, jossa verkoston tarina aikanaan alkoi. Tilaisuudessa pysähdytään verkoston saavutusten äärelle ja kurkistetaan samalla tulevaisuuteen aina vuoteen 2040 saakka.
Juhlaseminaari järjestetään tiistaina 23.9.2025 klo 12–16 Jyväskylän kaupungintalon juhlasalissa. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä tai etäyhteyden kautta, ja paikkoja on rajallisesti paikan päällä osallistuville. Iltapäivän päätteeksi paikalla oleville tarjoutuu mahdollisuus verkostoitumiseen kevyen tarjoilun äärellä.
Tilaisuuden ohjelma julkaistaan myöhemmin, mutta jo nyt on selvää, että luvassa on katsaus kymmenen vuoden saavutuksiin ja tulevaisuuden näkymiin aina vuoteen 2040 saakka.
Ilmoittautumiset viimeistään 16.9. mennessä paikan päälle ja etäosallistujien ilmoittautumiset 22.9. mennessä alla olevan painikkeen kautta.
Tilaisuuden tarkempi ohjelma »(avautuu uuteen ikkunaan)
Tutustu juhlavuoden sisältöön ja esitykseen »
Lisätiedot:
Tilaisuuden sisältö: Okariina Rauta, okariina.rauta@motiva.fi, Fisu-palvelukeskus
Käytännön järjestelyt: Saara Ronkainen, saara.ronkainen@motiva.fi Fisu-palvelukeskus
Kuva: Kuokkalan silta, Jyväsjärvi ja näkymä Lutakon satamaan, kuvan omistaja: Visit Jyväskylä Region, kuvaaja: Atacan Ergin