Lahdessa tutkitaan terveysmetsän hyödyntämistä potilastyössä ja työhyvinvoinnissa
Uutiset 20.9.2022
Pilottitutkimukseen osallistuu 20 vapaaehtoista työntekijää Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Tutkimuksen toteuttaa EU-rahoitteinen GoGreenRoutes-hanke.
GoGreenRoutes-hanke järjesti syyskuun alkupuolella metsäkävelyitä, joiden aikana kartoitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalan henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia terveysmetsän hyödyntämisestä. Terveysmetsä tarjoaa virkistyspaikan niin sairaalan asiakkaille kuin henkilökunnallekin ja on asukkaiden vapaasti käytettävissä.
Tuloksista kerrotaan niiden valmistuttua GroGreenRoutes -projektin verkkosivuilla, ja niitä hyödynnetään terveysmetsän kehittämisessä. Terveysmetsä sijaitsee Päijät-Hämeen keskussairaalan läheisyydessä Kintterön luonnonsuojelualueella.
Jo lyhyt vierailu luonnossa rentouttaa
Terveysmetsän taustalla ovat ajatukset luonnon terveyshyödyistä, joita on viime aikoina tutkittu laajasti. Yhä useamman tutkimuksen mukaan ihminen hyötyy lyhyistäkin vierailuista luonnossa.
– Terveysmetsä on suunniteltu vastaamaan Päijät-Hämeen keskussairaalan tarpeeseen tuoda rentouttava ympäristö työntekijöiden, omaisten ja asiakkaiden lähelle, kertoo projektipäällikkö Taru Suutari.
Kintterön terveysmetsän rakentaminen jatkuu ensi vuonna, jolloin metsäreitille rakennetaan pitkospuita, penkkejä ja opasteita. Terveysmetsä toteutetaan GoGreenRoutes-hankkeen avulla.