Siirry sisältöön

Riihimäellä järjestettiin ensimmäinen kiertotalousviikko

Uutiset 31.5.2022

Riihimäen kiertotalousviikko 9.-15.5.2022 tarjosi tapahtumia ja tietoa kiertotaloudesta. Tapahtumaviikolla nostettiin esiin tietoisuutta sekä kiertotalouden eri puolista että Riihimäellä sijaitsevista kiertotaloustoimijoista.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin #KiertoBingo, jota pääsivät kaikki riihimäkeläiset pelaamaan koko tapahtumaviikon ajan. Tarkoitus oli saada neljän kiertotalouteen liittyvän toiminnon bingo ja voittaa palkintoja.

Riihimäen kaikissa kouluissa järjestettiin kiertotalouden auditointeja oppilaiden toteuttamina. Niissä tarkasteltiin kiertotalouden ja ympäristövastuullisuuden osa-alueiden toteutumista omassa kouluympäristössä sekä kirjattiin kehittämistarpeita ja poikkeamia. Auditointien tulosten avulla koulut voivat kehittää toimintaansa ympäristövastuullisempaan suuntaan.

Kierrätyskeskuksessa järjestettiin kaikille avoin tapahtuma, jossa pääsi tutustumaan Kierrätyskeskuksen toimintaan, osallistumaan uusiotuotetyöpajaan, kuuntelemaan kierrätyssoittimilla musisoivaa Mökämiestä ja hörppäämään reilun kaupan kahvia. Lisäksi Riihimäen Martat antoi vinkkejä ruokahävikin torjuntaan ja Kiertokapula opasti lajittelemaan sekä kertoi jätehuollon tulevista muutoksista.

Robotiikkakampus järjesti Riksun Robopäivät, jossa oli myös kolme erityisesti kiertotalouteen liittyvää puheenvuoroa. Puheenvuoroissa kerrottiin Kanta-Hämeen kiertotalouden tiekartasta, kestävän kehityksen merkityksestä arjessa ja yhteiskunnassa sekä robotiikan ratkaisujen ja kiertotalouden keinojen liitäntäpinnoista.

Riihimäen Kiertotalousviikko oli osa Hämeen KIERTO – Häme CIRCULAR, Kanta-Hämeen bio- ja kiertotalouden tapahtumakuukautta. Kuukauden aikana bio- ja kiertotaloutta on nostettu esille Riihimäen kiertotalousviikon lisäksi Kanta-Hämeen ilmastovahdin julkaisutapahtumassa, Forssan Frushissa, Hämeenlinnan yrittäjien Business Dayssä sekä Open Bioeconomy Week -konferenssissa. Tapahtumakuukauden ja Riihimäen kiertotalousviikon on tarkoitus toistua jatkossa vuosittain.

Lisätietoja:
Riihimäen kaupunki
ympäristöasiantuntija Jenni Takala
jenni.takala@riihimaki.fi